
Olen aina tasapainoillut kauhun reunamilla. Sitten lähdin määrätietoisesti lukemaan ja kirjoittamaan sitä.
Tämä blogikirjoitus saattaa vanheta kuin avokado, mutta luulen löytäneeni mukavuusalueeni. Ainakin yhden niistä, ja se on kauhu.
Kauhu on komedian ohella tyylilajeja, joista olen aina ollut kiinnostunut, mutten koskaan uskaltanut yrittää ns. täysillä. Olen kokenut mukavuusalueeni olevan jossakin genrejen välissä. Nyt en ole enää niin varma.
Toki olen aiemminkin hyödyntänyt kauhuelementtejä kirjoittaessa. Runoistakin näitä voi löytää, mutta selkeimmät esimerkit ovat varmasti novellit ”Polte”, ”Kadunkulmillaseisoskelijat” sekä nimikkokertomus kokoelmassa Ihmisen luonto ja muita kertomuksia (2024). Lisäksi kirjoitin kymmenisen vuotta sitten (julkaisemattoman) nuortenromaanin kässärin, jota joku olisi voinut kutsua kauhuksikin.
Mutta kuten sanottu, en ole lähtenyt kirjoittamaan suoraan kauhua.
Näin on siitä huolimatta, että olen harrastanut kauhua pitkään. Löysin H. P. Lovecraftin 13-vuotiaana (pelimaailman kautta, kuten monet muutkin), ja elokuvien puolella Elävien kuolleiden yö (1968) ja Alien (1979) järkyttivät minua jo liian nuorena katsojana. Aikuisella iällä taas olen aina tuntenut tiettyä läheisyyttä kauhun kanssa – ja tietysti kävin kymmenisen vuotta uskollisesti Night Visionsissa, jossa tuli nähtyä maailman sivu kauhuleffoja ja jututettua alan ohjaajia.

Olen monesti sanonut, että katson paskankin kauhuelokuvan mieluummin kuin keskinkertaista draamaa. Mutta jostain syystä jokin pidätteli kokeilemasta kirjoittaa sitä itse.
Keväällä kuitenkin kirjoitin käsikirjoitusta, joka itsetietoisesti käytti kauhua ja ehkä erityisesti ns. kosmista kauhua hyväkseen. Tarinan idea oli muhinut vuosia, ennen kuin juuri tämä osatekijä asettui paikoilleen, ja sitten yhtäkkiä osasinkin kirjoittaa sen.
Kässäri on julkaisematon ja vielä vailla sopimusta – siksikin tämä blogikirjoitus saattaa vanheta kuin banaani huoneenlämmössä. Mutta keväisen kässärin myötä huomasin osuneeni vahingossa alueelle, jossa osasin operoida.
Vaikka tarinassa oli kyse ensisijassa ihmissuhteesta, kauhulta lainaamani keinot saivat sen toimimaan. Esimerkiksi kasvava paineentunne, epämääräinen ahdistus, päähenkilöitä kaikkialla saartava pimeä ja tapa kuvata mielenterveyden järkkymistä olivat kauhulta lainattuja tyylikieinoja. Näistä tuli myös kehuja esilukijoilta.
Editoidessa huomasinkin tehneeni eräänlaisen kauhutarinan. Se on yhtäältä parisuhderomaani, toisaalta jonkinlaista ”kevytkauhua”.
Ajatus alkoi muhia mielessäni jo tuota kässäriä kirjoittaessa: entä jos tekisikin seuraavaksi ihan varsinaisen kauhutarinan? Miltä se näyttäisi?

Marko Hautalaa on syyttäminen. Kun aloin perehtyä Hautalan tuotantoon kesäkuussa, se oli kuin saapuisi tuttuun paikkaan, jossa ei ole koskaan käynyt. Tajusin, että tämä miljöö on minunkin kotini.
Seuraavaksi tein kaksi asiaa: aloin lukea pelkkää kauhua ja aloin kirjoittaa sitä.
Vanha tarinantynkä (sekin kymmenen vuoden takaa) toimi ponnahduslautana, koska sitä olin suunnitellut jonkin matkaa alkuun. Nyt vain tiesin suunnata suoraan pimeyteen. En kesyttänyt tai laimentanut juttua, vaan päätin vetää mieluummin vaikka överiksi.
Tätä kirjoittaessani tuon kauhukässärin ensimmäinen versio on jo pitkällä, ja olen ymmärtänyt selkeästi ainakin tämän: viihdyn kauhu parissa. Sen kirjoittaminen on sangen hauskaa. Huomaan, että näitä kirjoittajan taitoja, joita olen vuosien varrella haalinut, voi käyttää tällä saralla varsin tehokkaasti. Samalla pääsee myös irrottelemaan ja kertomaan siinä sivussa hyvinkin arkipäiväisistä jutuista.
Olen myös lukenut kesän ja syksyn mittaan entistä ahkerammin, ainakin osin siksi, että kauhua on miellyttävää lukea. Samalla olen eri kirjailijoiden tuotannosta huomannut, ettei tämä ole mitään rakettitiedettä kuitenkaan: pääsen helposti sisään siihen, miten he johdattelevat lukijaa, rakentavat tunnelmaa ja niin edelleen.

Kauhua on läpi tyylilajin historian käytetty ihmisen pelkojen ja sielun pimeiden kolkkien luotaamiseen. Lisäksi se toimii usein voimakkaana vertauskuvana arkisen elämämme huterille konstruktioille.
Itseäni viehättää tietysti aivan erityisesti se, kuinka kauhu konkretisoi mielen järkkymistä. Kauhussa möröt ja kummitukset tulevat lihaksi. Ahdistus on todellinen; pimeästä tuijottaa jokin takaisin. Ihmiset ovat sellaisten ilmiöiden ja voimien armoilla, jotka ylittävät heidän ymmärryksensä. ”Lemmikkejen hautausmaa” nostaa vainajat henkiin, ja meren alla Suuri Cthulhu odottaa kuolleena uneksien.
Lisäksi kauhu pureutuu usein elämän absurdismiin, aivan kuin komediakin. Ei ole sattumaa, että on olemassa runsas määrä kauhukomedioita – tyylilajit risteävät usein jo ideatasolla. Ne tasapainoilevat siinä ratkaisevassa pisteessä, jossa ”järjen” maailma pettää ja kaikki menee vinksalleen. (The Re-Animator (1985) ja Braindead (1992) ovat sekä suosikkikauhujani että suosikkikomedioitani.)

Silläkin uhalla, että tämä blogikirjoitus vanhenee kuin vaalilupaukset, sanon vielä tämänkin: minulla olisi ideat ainakin kahteen seuraavaan kauhuromaaniin.
Siis tämän nykyisen kässärin jälkeen. Mielessäni on konkretisoitunut hyvinkin selvästi, miten ne toteuttaisin. Seuraava on muuten todellinen bängeri, vaikka itse sanonkin. (Pelkään koko ajan, että joku saa saman idean ennen kuin ehdin toteuttaa omani….!)
Vitsi on tietysti siinä, että minulla ei nyt kirjoitushetkellä ole kustannussopimusta yhtään mihinkään: edes valmiisiin, saati kirjoittamattomiin kässäreihin. Heikkouteni on välillä haaveilla tulevaisuudesta, jossa oikeasti julkaisen kirjoja.
Olen joka tapauksessa syvästi kiintynyt kauhuun. Vaikkei minusta varsinaista kauhukirjailijaa tulisikaan – sehän ei ole minun käsissäni – niin en voi uskoa milloinkaan hylkääväni tyylilajia kokonaan.
Monet ideani vain viettävät kohti kauhua luonnostaan. Ehkä onkin niin, että kun ihminen on tarpeeksi ahdistunut, kauhu on sisäsyntyistä. Silloin sille voi joskus jopa nauraa.
© Tuukka Hämäläinen 2026
Kynäilyä on voittoa tavoittelematon blogi kirjoittamisesta. Tekijä ei saa tuloja blogiin kirjoittamisesta tai tämän sivuston ylläpidosta.
Oikeudenhaltija on pidättänyt oikeutensa kaupalliseen tekstin- ja tiedonlouhintaan. Koskee kaikkea sivuston tuukkahamalainen.fi sisältöä.
