[🖋️BLOGI] Leffaharrastajan käsikirjasta – eli kuinka kirjaprojekti romahtaa matkalla

Vuonna 2024 lähdin toteuttamaan kirjaprojektia, jonka työnimenä oli yksinkertaisesti ”Leffaharrastajan käsikirja”. Teos sai Suomen tietokirjailijoiden apurahan lasten- ja nuortenkirjalle, sekä Peter von Bagh -stipendin.

Kirja ei ole mikään salaisuus, sillä siitä on kertonut stipendin myöntäjä Risto Jarva -seura omilla sivuillaan. Puhuin projektista myös sosiaalisessa mediassa melko avoimesti.

Samassa avoimuuden hengessä kerron tässä tekstissä, mitä projektille sitten tapahtui ja mitä sille kuuluu nykyään – jos siis mitään.

Lentävä lähtö ja nopea romahdus

Lyhyesti kuvailtuna ”Leffaharrastajan käsikirjan” oli määrä olla tuhdin kokoinen, nuorille suunnattu tietokirja, joka toimii mahdollisimman kattavana johdatuksena elokuvakulttuuriin; elokuvien historiaan, tuotantoon, tulkintaan ja audiovisuaaliseen kerrontaan. Kunnianhimoinen tavoite, toki, mutta ei sen kunnianhimoisempi kuin vaikkapa Progressiivisen rockin sydän (2022). Ja sekin tuli tehtyä.

Syksyn alussa 2024 tilanne vaikuttikin positiiviselta. Saamani apurahat (yht. 8 000 €) olivat hyvä alku, ja minulla oli alustavasti kiinnostunut kustantaja.

Syksyn aikana työstin käsikirjoitusta täyspäiväisesti. Tein valtavasti taustatutkimusta ja ensimmäiset asiantuntijahaastattelut, ja kirjoitin hirvittävän määrän tekstiä. Uppouduin hommaan kuin vain sellainen ihminen, joka muutenkin uppoaa luoviin projekteihin täysin, mutta tiedostaa myös olevansa hirveässä kiireessä.

Sitten tapahtui muutama asia peräkkäin.

Jäin uupumisen ja masennuksen takia sairauslomalle. Sittemmin olenkin ollut valtaosin sairauslomalla tai puolikuntoinen. (Nykyisin olen kuntoutustuella ja ammatillisessa kuntoutuksessa.)

Syksyn -24 jälkeen oli myös selvää, että kirja ei valmistuisi ilman lisärahoitusta, joten hain uusia apurahoja sieltä ja täältä, mutta tuloksetta. Sain alkuperäisillä apurahoilla projektin yllättävänkin pitkälle, mutta sanoisin tekstistä olevan olemassa noin puolet, ja paljon haastatteluja yms. on tekemättä.

Sitten alun perin kiinnostunut kustantaja lakkasi vastaamassa mihinkään viesteihini. Tämä selvä.

Kaikki on paskaa (paitsi kusi)

Niinpä päädymme nykytilanteeseen, jossa ”Leffaharrastajan käsikirjaa” on olemassa puolikas käsikirjoitus, ei rahaa projektin jatkamiseen, eikä kustantajaa.

Oppia ikä kaikki: minun ei olisi alun perinkään pitänyt hakea pieniä apurahoja projektille, vaan hakea lähtökohtaisesti yhtä pitkää apurahaa. Olin (jälleen kerran) oman optimismini uhri. Ja ehkäpä toivoin, että apurahojen ns. Matteus-vaikutus olisi osunut kirjani kohdalle. Niin ei käynyt.

Kuriositeettina mainittakoon, että Suomen tietokirjailijoilta en edes voi saada uutta apurahaa, ennen kuin edellisen selvitys on tehty ja kirja on julkaistu. Noh, c’est la vie.

Tänä vuonna olen kuntoutustuella ollessani kirjoittanut osa-aikaisesti (arviolta max. 10 työtuntia viikossa, mutta vaihdellen paljon). Ja siis periaatteessa voisin jatkaa näin myös ”Leffaharrastajan käsikirjan” työstämistä.

Mutta tietokirjat ovat helvetisti työläämpiä kuin fiktio. En ole ainoa, joka ajattelee näin, vaan muutkin molempia lajeja kirjoittavat ovat sanoneet samaa.

Joitakin vuosia sitten tein omalle hyvinvoinnilleni lupauksen, etten kirjoittaisi enää tietokirjoja täysin ilman tuloja. Jokainen aiempikin projekti on lopulta kestänyt pidempään kuin niiden saama rahoitus, ja merkittävä osa kirjoista on valmistunut jonkin muun ohessa, uupuneena kohti maaliviivaa rämpien.

Fiktion kirjoittamista en lopeta koskaan, en vaikka juttujani ei julkaistaisi enää milloinkaan. Minua vaivaa jokin erityinen mielenhäiriö, joka saa rakastamaan tarinoiden kirjoittamista niin paljon, ettei millään muulla ole väliä.

Tietokirjan tekeminen ilman rahoitusta tuntuu kuitenkin jo liiaaksi siltä, että tekee ilmaista työtä. Se ei ole sama juttu ollenkaan, kuin kirjoittaa tarinoita silkasta intohimosta.

Mutta jos unohdetaan nämä kohtuuttomat vaatimukset siitä, että työstä saisi korvauksen ja elämä tuntuisi elämisen arvoiselta, niin ”Leffaharrastajan käsikirja” on joka tapauksessa vailla julkaisijaa. Siitä vielä sananen.

Ilman perinteistä kustantamoa kirja ei tule koskaan ilmestymään, sillä minulla ei ole resursseja mihinkään palvelu- tai omakustanteisiin. Ja koska tarjosin projektia alkujaankin hyvin monelle taholle, tiedän, että sitä on erittäin vaikea saada läpi kustantajilla.

Tämä on siis tilanne. Minulla puolikas tietokirjan kässäri, joka ei saa lisärahoitusta ja jolla ei ole julkaisijaa. Vaihtoehdot ovat sangen vähissä.

En nyt sano, etteikö projekti saattaisi vielä valmistua ja kirja nähdä lopulta päivänvalon. Kai kaikki on teoriassa mahdollista. Mutta sen sanon, että tällä hetkellä tuo mahdollisuus näyttää epätodennäköiseltä.

© Tuukka Hämäläinen 2026

Kynäilyä on voittoa tavoittelematon blogi kirjoittamisesta. Tekijä ei saa tuloja blogiin kirjoittamisesta tai tämän sivuston ylläpidosta.

Oikeudenhaltija on pidättänyt oikeutensa kaupalliseen tekstin- ja tiedonlouhintaan. Koskee kaikkea sivuston tuukkahamalainen.fi sisältöä.