Makuuhuonelaulu

Kenties kuvittelin kerran sen riittävän
mitä ikinä voin antaa itsestäni
se voi olla niin vaatimatonta
se voi olla pientä niin, mutta silti
jokin siinä on aina väärin

Muistan sanat jotka lausuit kauan sitten
muistan sanat ja niiden myötä muistan senkin
kuinka otit minua kädestä
kuinka lämmin oli ihoni jälkeen hetken
kun päästit otteesi irti

Ja kuinka ilta heitti varjon välillemme
kuinka hauras oli kulku askeltemme
ja kun painoimme huulemme yhteen
kuinka kaikki kääntyi nurin eikä koskaan
enää palaisi entiselleen

Muistan sanat jotka lausuin hämärään
kun epäilin edeltänyttä hetkeä
lausuin nimesi varmuudeksi
ikään kuin en hetkeä aiemmin sisälläsi
olisi koskaan ollutkaan

Yö on paikka toiveiden ja pelkojen
yö on enemmän kuin pisteet lauseiden
ja se yö on aina tässä
se on sisälläni eikä päästä koskaan irti
se on harha ja se on enne

Ajoittain syyllisyys ryhtyy seuraa pitämään
ja alkaa häpeän siemenet nopeaan itämään
eikä itseään pakoon voi päästä
eikä äänet päässäsi sanoja milloinkaan säästä
ne aina viiltävät syvemmiltä

Mielen petos tahraa muistot lämpimät
ja aika hävittää tunteet niin häilyvät
ja kosketukset jäävät leijumaan
välillemme, sellainen on ajan henki
eikä rakkaus ole meidän renki

Joskus ajattelin minun vielä riittävän
vaan aina tunnen poltteen selittämättömän
ehkä olen jotenkin rikki
viallinen ja keskeltä poikki
haurastunut ja sieluni halki
vaan jos olenkin niin miksi se pitäisi aina
laskea vaan heikkoudeksi

Nämä makuuhuonelaulut jätän taakse
johan tulin niissä kaikissa maanneeksi
ja jos jotain jäi sanomatta
se saa jäädä sivuun vaikka loppuiäksi
nämä laulut on tehty jäähyväisiksi

(© Tuukka Hämäläinen 2024)