Sana ”apuraha” ylläpitää mielikuvaa jostakin ylimääräisestä avusta. Ainakin kirjallisuudessa apurahat kuitenkin vastaavat usein valtaosaa projektin rahoituksesta.
Kannanotto ei ole uusi, ja olen nähnyt sen ennenkin, mutta sitä sopii toistaa: apurahojen sijaan olisi usein osuvampaa puhua rahoituksesta.
Olen hakenut (ja silloin tällöin saanut) apurahoja edelliset 15 vuotta, ja tuona aikana törmännyt hyvin vaihteleviin käsityksiin apurahoista. Monet kulttuurialan ulkopuolella eivät tiedä, että apurahat ovat usein projektien elinehto. Ne eivät ole jotain mukavaa lisätienestiä – hiukan apua homman jouduttamiseksi – vaan rahaa, jolla esimerkiksi kirjailija elää työtä tehdessään.
Vain harva ainakaan kirja-alalla pystyy rahoittamaan uusien kirjojen tekemistä työstä saatavilla tuloilla – etenkin jos lasketaan pois välilliset tulot, kuten puhujanpalkkiot ja sen sellaiset. Jos kirjoja ei tee kokonaan toisen palkkatyön ohella, juuri apurahat mahdollistavat projektien toteuttamisen. (Kirjoitin aihetta käsittelevän kolumnin viimeiseen Kansan tahto -lehteen vuonna 2023, mutta teksti ei valitettavasti ole verkossa.)
Edellisen parin vuoden aikana olen kokeillut uutta lähestymistapaa, ja alkanut puhua apurahojen sijaan useimmiten rahoituksesta. Sanon esimerkiksi:
”Haen rahoitusta romaanin kirjoittamiseen.”
”Teoksella on kustannussopimus, mutta rahoitus puuttuu vielä.”
Sävyero on pieni, mutta se selkeyttää apurahojen merkitystä omalle työlleni. Rahoitusta haetaan ja jaetaan koko ajan kaikenlaiselle toiminnalle. Käsitteenä rahoitus vastaa lähemmin sitä todellisuutta, että koko toiminta on kiinni haetusta rahasta.
Apuraha on harvalle meistä jotain ylimääräistä rahaa. (Suoraan sanoen, jos näin on, voi hyvällä syyllä kysyä, pitäisikö kyseinen rahoitus jakaa mieluummin jollekin toiselle.) Koska tulot varsinaisesta kirjamyynnistä ovat etenkin pienellä kielialueella olemattoman pienet, apurahat ovat se tärkein rahoitusväline kirjojen tekemiseen.
Suomen tietokirjailijoiden tulotutkimuksessa 2023 selvisi, että apurahojen merkitys kirjailijantyössä on yhä vahvistunut. Valtaosa apurahansaajista arvioi apurahan merkittäväksi toimeentulonsa kannalta.
Itse puhun tässä toki melko marginaalisena kirjailijana, mutta omasta puolestani voin todeta tämän: tietokirjoistani käytännössä kaikki olivat ylipäätään mahdollisia apurahojen ansiosta, ja vastavuoroisesti useampi projekti on jäänyt kokonaan toteutumatta siksi, että apurahoja ei myönnetty.
Vaatimaton kaunokirjallinen tuotantoni taas on tehty ylitöinä ja ns. omasta selkänahasta. Sen vuoksi minulta ei ole vieläkään pitkää romaania ilmestynyt. Liuta suunnitelmia on olemassa, resursseja niiden toteuttamiseen on ollut liian vähän.
Tämä kaikki on pitkä perustelu sille, miksi puhun nykyään mieluummin rahoituksesta kuin apurahoista. Monille meistä apurahat ovat käytännössä se kokonaisrahoitus, jolla tätä työtä on mahdollista tehdä.
*
Kynäilyä on voittoa tavoittelematon blogi kirjoittamisesta. Tekijä ei saa tuloja blogiin kirjoittamisesta tai tämän sivuston ylläpidosta.
Tuukka Hämäläinen 