Minä rakastan kirjoittamista. En vain kirjojen tekemistä, tarinoiden ja ideoiden kehittelemistä päässäni, vaan itse kirjoittamisen tapahtumaa. Ajatusten muotoilu lauseiksi tai säkeiksi ja näiden muokkailu parempaan suuntaan on jotakuinkin parasta mitä tiedän. Silloinkin kun en kirjoita, ajattelen kirjoittamista – kirjoitan päässäni.
Itseasiassa ollessani nyt pitkällä sairauslomalla ja suurimman osan ajasta kykenemätön tuottamaan mitään tekstiä, olen tuntenut luissa ja ytimissä asti, kuinka paljon kirjoittaminen merkitsee minulle. Kun olen muutaman kuukauden kokonaan kirjoittamatta, elämältäni katoaa pohja ja ajatteluni kangistuu. (Tämän blogitekstin kirjoittaminen onnistui juuri ja juuri, naurettavan suurin ponnistuksin. Tämä uupunut minäni on kuin varjo siitä kirjoittajasta, joka olen terveenä.)
Rakkauteni kirjoittamista kohtaan on pohjimmiltaan syy, miksi en koe mitään intoa edes kokeilla tekoälypohjaisia työkaluja tekstin tuottamiseen. Miksi ihmeessä veisin työstäni sen ydinasian, jonka vuoksi alun perin ryhdyin kirjoittamaan?
Lisäksi en voisi kokea omakseni lausetta, jonka johonkin kielimalliin perustuva härpäke on minun ohjeestani luonut. Eihän se ole omani, en ole päättänyt tarkkoja sanoja, niiden järjestystä ja niin edelleen. Vaikka muokkaisin lausetta jotenkin, olisin sille kuin kustannustoimittaja tai kielenhuoltaja, en kirjoittaja. Lauseen sanat eivät ole tulleet päästäni, vaan ne on annettu minulle ulkoa.
En antaisi tekoälylle tehtäväksi edes kirjailijantyön mekaanisimpia osia, kuten vaikka apurahahakemukseen tulevaa työsuunnitelman tiivistelmää. Tämä vaatii pidemmän selityksen.
Isäni sanoi joskus, että hän ajattelee kirjoittamalla. Opin aikuisella iällä tunnistamaan tämän myös itsessäni ja käyttämään sitä hyväksi. Vasta kirjoittaessa puolivalmiit ajatukset tulevat kokonaisiksi ja löytävät lopullisen muodon – siksipä usein lopputulos onkin erilainen teksti, kuin mitä kuvitteli lähtevänsä tekemään.
Työsuunnitelman tiivistelmä on sekin teksti, ja joka kerta kun olen kärsinyt läpi tämän typerryttävän työvaiheen, olen oppinut jotakin uutta projektistani: olen löytänyt jonkin uuden tavan kiteyttää tärkeitä asioita, muotoilla ne mukaansatempaavasti tai jopa keksinyt kokonaan uusia tulokulmia ja sisältöä projektiin. Kokonaisia lukuja on syntynyt siksi, että työsuunnitelmia piti väännellä ja käännellä.
Menemättä siis edes tekoälyn eettisiin ongelmiin (kuten sen ”ajattelun” painotuksiin, tekijänoikeuskysymyksiin ja absurdiin sähkön- ja vedenkulutukseen), en koe mitään intoa käyttää tekoälytyökaluja kirjoittajana.
En myöskään koe mitään intoa lukea, katsella tai kuunnella jotain taidetta, mikä on luotu tekoälyllä. Taiteen hienous ei ole vain lopputuloksessa, vaan myös siinä, miten se on tehty. Kirjoittaja on valinnut juuri tietyt sanat, tehnyt jokaisen niistä tuhansista valinnoista, jotka kirjan tekeminen vaatii. Tämä pätee omasta näkökulmastani kaikkeen taiteeseen. Ihmisen kädenjälki on tärkeä, vaikka se olisi kuinka ”näkymätön”.
Vertaisin tätä kitarasooloon: tekoälyn avulla voi epäilemättä luoda maailman mutkikkaimman ja virtuoosimaisimman kitarasoolon – mutta miksi se olisi kiinnostava, jos kukaan ei ole sitä säveltänyt, opetellut ja soittanut omin käsin?
Minulla ei ole mitään vahvaa näkemystä siitä, tuleeko tekoälyllä luotu kulttuuri- ja viihdesisältö vakiintumaan lähitulevaisuudessa vai onko kyseessä pikemminkin teknologiajättien luoma tyhjien lupausten kupla, joka puhkeaa ennen pitkää. En ole asiantuntija, enkä tiedä oikein ketä uskoa asiassa. (Tosin tekoälyn kovaäänisimmät puolustajat ovat kuin sattumalta samat tahot, jotka hyötyvät taloudellisesti sen käyttöönotosta siellä ja täällä. Heitä ei ainakaan kannata kuunnella.)
Oma kantani on kuitenkin selvä: luen, katselen ja kuuntelen jatkossakin ihmisten tekemää taidetta. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka rakastavat tehdä näitä asioita itse, omin käsin, oman älynsä varassa.
Palataan vielä alkuun: minä rakastan kirjoittamista. Siksi halusin uran kirjoittajana, vielä tarkemmin kirjailijana.
Jos joku ei rakasta kirjoittamista, miksi hän ryhtyisi kirjailijaksi? – Rahan ja statuksen vuoksi sitä ei ainakaan kannata tavoitella, sen voin luvata.
Tuukka Hämäläinen 