[🖋BLOGI] Ihmisen luonto – tarinoiden taustoja

Ihmisen luonto ja muita kertomuksia -novellikokoelman taustoja, jotka ilmestyivät alun perin Instagramissa.

Ensimmäinen novellikokoelmani Ihmisen luonto ja muita kertomuksia (Enostone, 2024) ilmestyi viime vuoden kesäkuussa. Myöhemmin samana kesänä julkaisin Instagramissa lyhyitä taustatarinoita kaikista teoksen kahdeksasta novellista.

Olen koonnut tähän kaikki nämä novellien taustatarinat teoksen mukaisessa järjestyksessä. Ne on tarkoitettu ensisijaisesti teoksen lukijoille, mutta eivät sisällä merkittäviä juonipaljastuksia.

1. Taivaan vapaat linnut

Avauskertomus, jossa elämän nurjalle puolelle ajautunut mies kohtaa nuoruuteensa idolin myöhäisillan raitiovaunussa.

Tämän olen kirjoittanut ilmeisesti jo alkuvuodesta 2018, muistaakseni kertaistumalla, ilman minkäänlaista hajua, mitä tarinassa tapahtuisi. Lähtölaukaus on varmaan peräisin siitä, kun kävin terapeuttini kanssa raitiovaunussa tekemässä altistusharjoituksia osana OCD-hoitoa. Mutta se nyt ei liity tarinaan millään lailla!

Oma tulkintani tästä jutusta on vaihtunut monta kertaa, etenkin suhteessa itseeni. Mistä minä oikeastaan kirjoitan? Keitä nämä tyypit ovat? Miksi tämä juttu on niin ilkeä?

Keskusajatus linnuista on varmaankin vahingossa Sartrelta napattu, koska löysin sen äskettäin uudelleen lukiessani Torsti Lehtisen kirjaa Eksistentialismi: vapauden filosofia (2013).

Novellissa vierailevan rock-tähden olen aina kuvitellut Tommi Korpelan näköiseksi. Tämä on varmaan olennaista.

2. Niitty, tie

Tämä on kirjoitettu vuonna 2021 Keravalla asuessa. Meidän kotikulmilla oli hoitamaton niitty, jonka annettiin kasvaa kesannolle. Kävelin siitä ohi kauppareissuilla ja ajattelin, että tuossa se on kiva niitty, mutta vieressä kulkeva maantie pilaa sen aika pahasti. Vai pilaako? – Tarinan idea tulee suoraan siitä.

Tarinan kirjoitusolosuhteet silloisessa asuinpaikassa eivät olleet miellyttävät. Muistoksi tilanteesta mainitsen tarinassa erikseen paikalliset moponpäristelijät ja autoista kaikuvan bassonjytinän. En saanut sinä kesänä nukkua yhtään kokonaista yötä, enkä ollut ihan kasassa.

Pilkusta novellin nimessä käytiin kustannustoimittajan kanssa pieni keskustelu, mutta argumentoin vahvasti pilkun puolesta. Niitty ja tie ilmestyvät tarinaan järjestyksessä, toisista erillisinä, kun taas ja-sanan käyttö otsikossa esittäisi ne toisiinsa liittyvinä. Tämä on aika kirjaimellista pilkunviilausta, mutta nimi myös näyttää näin kauniimmalta.

Ajattelen kokoelman kahden ensimmäisen ja lyhimmän tarinan muodostavan alkusoiton teokselle. Ne johdattavat teemoihin, mutta vasta niiden jälkeen lähdetään toden teolla käyntiin…

Päähenkilö Kanniston nimen taisin huomaamattani lainata entiseltä filosofian lehtoriltani.

Ja jos joku kirjallisuustieteen opiskelija kaipaa esimerkkiä epifaniasta, niin tässä tarinassa on erittäin selkeä sellainen. Ainakin yksi.

3. Ketju

Tällä kertomuksella oli selkeä alkusysäys.

Syyskuussa 2019, jonakin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin aamuna, piipahdin ratikalla hakemassa pressilippuja festarin toimistolta. Paluumatkalla silloiseen kotiini Jätkäsaareen osui siinä rantakadulla silmiin kaksi ihmistä, jotka pitivät toisiaan kädestä. Mietin, että mitähän tapahtuisi, jos tuohon menisi joku kolmas heidän rinnalleen. Ja sitten neljäs ja viides ja kuudes ja… Mihin se johtaisi?

”Ketju” on muistaakseni kirjoitettu kahdessa päivässä heti idean synnyttyä. En tiennyt mihin tarina on menossa ja sen ratkaisut ovat aika intuitiivisia. Kaikista kokoelman novelleista juuri tämä vaati vähiten editointia ja kaikki muutokset olivat kosmeettisia – yksittäisiä sanavalintoja, taivutusmuotoja, yms.

”Ketju” oli myös ensimmäinen työnimi koko tälle kässärille, ja sillä nimellä hain sille myös muutamaa apurahaa joskus 2020–21. (En saanut.) Tämän novellin myötä tiesin jo tekeväni novellikokoelmaa, mutta sen muoto ja valtaosa tarinoista oli vielä ajatushautomossa. Rakenteellisesti oli myös selvää, että ”Ketju” ei voinut aloittaa kokoelmaa, vaan sitä ennen piti sijoittaa pari ”pehmeämpää” aloitusta.

Kirjailija-kollegani sanoi tämän olevan tyylipuhdas absurdi novelli. En voisi kuvitella paljon parempaa kehua!

4. Piha

Tämä on tarina ylioppilasjuhlista, puista ja eräästä isoisästä, kerrottuna pihaa ympäröivien kerrostalojen seinien näkökulmasta…

”Ketjun” ohella myös ”Piha” on syntynyt vuonna 2019 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin aikana. Jos sattumoisin olette lukeneet tietokirjani Pakko (Like, 2023), niin siinä kerrotaan kolmannen luvun alussa eräästä tilanteesta R&A-festarilla. Juuri tuona samana päivänä aloitin tämän novellin kirjoittamisen – itseasiassa kirjoitin juttua eteenpäin leffateatterissa näytösten välissä!

Toinen hauska juttu liittyy tarinan loppuun. Alkuperäinen lopetus oli sanalla sanoen typerä ja vähän ylimääräinen. Kustannustoimittajan suosituksesta leikkasin ihan viimeisen pikkukohtauksen pois, mutta silloin lopetus jäi auki. En vain saanut kovin helposti tyydyttäviä loppulauseita aikaan.

Kirjaan päätynyt lopputulos on kirjoitettu kesällä 2023, eräänä keskiyönä pienessä humalassa kännykän näytölle. Jäin tarkoituksella järven rantaan ja vähän pakottamalla pusersin ulos uuden lopun. Prosessin hintana oli pari lasia viiniä ja joukko hyttysenpuremia, mutta loppu toimii nyt mielestäni hyvin.

Että jos joku kysyy ”Millainen on kirjoitusmetodisi?”, niin tässä on yksi vastaus…

5. Ihmisen luonto

Kässärin nimi oli ”Ihmisen luonto” jo ainakin vuoden ennen tämän tarinan kirjoittamista. Kyseessä on kokoelmaan viimeisenä syntynyt novelli, johon otsikko sopi kuin nenä päähän.

Olen ajatellut, että koko teoksessa on vain yksi tarina, jolla on selkeä sanoma – se on tämä tarina. Muut jutut aukeavat useampaan suuntaan, niitä voi tulkita perustellusti monilla tavoilla, mutta tämä on mielestäni aika suorasukainen ja selkeä. Kokoelmassa se muodostaa myös selkeän taitekohdan, jossa tyyli vaihtuu. Teoksella on omassa päässäni älppärilevyn tapaan A- ja B-puoli, ja tästä alkaa se B-puoli.

Juttu sai alkunsa painajaisesta, jonka näin vuosia sitten. Siinä unessa ihmiset saattoivat aiheuttaa toistensa kuoleman soittamalla heille puhelimella. Jos siis soitit toiselle ihmiselle ja hän ei vastannut, oli pieni mahdollisuus, että hän oli kuollut puheluun. Ja kuitenkin tässä unessa ihmiset yhä käyttivät puhelimia kaiken aikaa!

(Rivien välistä voi lukea, kuinka paljon puhelut ahdistavat kirjoittajaa.)

Unesta saatu idea etsi paikkaansa monta vuotta, eikä sellaisenaan päätynyt tarinaksi. Mutta tästä unesta taivuttelin ”Ihmisen luonnon” lopullisen idean, joka syntyi kerran tullessani vaatekaupoilta.

(Kirjoittajaa ahdistavat myös vaatekaupat.)

Novellin alkuosa on tarkemmin ideoitu, mutta jälkipuoli on jälleen täysin intuitiivinen, syntynyt kirjoittaessa. En oikeastaan tiedä, miksi juttu halusi mennä juuri noin.

Tarinan veljesten nimet ovat kirjoittajan omaa kivaa: ne ovat vähän väännellen peräisin tanskalaiskirjailija Bjarne Reuterin nuortenkirjoista. Ja tätä kautta päädyttiin myös siihen, missä tarina loppuu.

6. Polte

Kuten kirjan takakannessa lukee: ”Pariskunta piristää seksielämäänsä toteuttamalla fantasiansa, mutta ajautuukin painajaiseen, joka suistaa koko elämän raiteiltaan.”

Novellin alkuperäinen nimi oli ”Shh!”, mutta se muuttui editoidessa. Idea on jostain vuosilta 2018–2019, mutta kesti vuoteen 2022 ennen kuin uskalsin yrittää tämän kirjoittamista. Kesti myös aikaa tajuta, minne juttu on matkalla.

Toisin kuin muiden tarinoiden kohdalla, tämän kanssa olin vähän huolissani, että mitä siitä ajatellaan. Olen vieläkin! Onneksi kustannustoimittaja piti tästä paljon ja rohkaisi jutun kanssa. Etenkin sitten kun olin kirjoittanut lopun uusiksi. Alkuperäinen tarina loppui hiukan aiemmin ja hassuttelevaan jump scare -säikäytykseen. Onneksi tulin järkiini.

Minulla ei ole selkeää käsitystä siitä, mistä tässä on kysymys. Ehkä se on hyvä niin. En tiedä, sanooko se seksistä ja seksuaalisuudesta välttämättä mitään selkeää, ainakaan minulla ei ollut sanomaa mielessäni. Ehkä se kuvastaa pelkoja, jotka kohdistuvat haluihin, kontrollin menettämiseen ja ihmisen eläimelliseen puoleen. (Vahva ehkä.)

Tämä on kuulemma ahdistava tarina, vaikka alun perin ajattelin lähinnä leikitellä komedian ja kauhun rajamaastossa. ”Polte” sisältääkin kokoelman selkeimmän vitsin, jolle myönnän itse hörähtäneeni eri vaiheissa tätä lukiessani.

”Polte” ja nimikkotarina ”Ihmisen luonto” ovat novelleina sisaruksia, koska ne on kirjoitettu kokoelmaan viimeisinä ja kerronnassa on minusta samankaltaisuuksia, vaikka tarinat ovat erilaiset. Ne ovat myös ne kaksi kokoelman tarinaa, jotka haluaisin nähdä lyhytelokuvina!

7. Kadunkulmillaseisoskelijat

Ihmiset alkavat seisoa kaupunkien kadunkulmissa. Yksi kussakin kulmassa, hiljaisina ja vailla selitystä.

Tämän tarinan kirjoittaminen kesti kolme vuotta ja kolme paikkakuntaa: se alkoi Helsingissä 2019, jatkui Keravalla 2021 ja päättyi Tampereella 2022. Juttu oli aika selkeä jo alussa, mutta sen kirjoittaminen oli työlästä ja venyi siksi. Lisäksi koronapandemia toi omat vaikutteensa tarinaan, onhan jutussa kyse maailmanlaajuisesta mullistuksesta.

Tällä oli hyvin selkeä visio alusta alkaen, mutta en muista idean syntymistä ollenkaan. Kerronnassa otin parhaani mukaan mallia Kafkan raportoivasta tyylistä. Tämä on sisarkertomus ”Ketjulle”, sillä jutuissa on tiettyä yhtäläisyyttä. Molempia myös editoitiin kustannustoimittajan kanssa aika vähän.

Toisin kuin parissa muussa tarinassa, ”Kadunkulmillaseisoskelijoiden” osalta myös loppuratkaisu oli koko ajan selkeä. Samoin on nimen laita, sillä tuo 26-kirjaiminen hirvitys on aivan vastustamaton.

8. Sannan kolme vuodenaikaa

Nuori nainen herää rannalla vailla mitään muistoja, mutta ryntää samassa pelastamaan vedenvaraan joutuneen pojan. Ja pian hän herää samalta rannalta uudelleen…

Aloitin tämän tarinan Keravalla asuessa hetken mielijohteesta, mutta sitten unohdin sen kokonaan kesään 2022 asti. Kun aloin tuolloin koota kässäriä, löysin tämän keskeneräisen jutun ja kirjoitin sen loppuun. Vasta tässä vaiheessa tarina oikeastaan löysi identiteettinsä ja asettui kokoelman lopetukseksi. Sitä ennen se oli vähän hapuileva. Ja vasta editointivaiheessa 2023 tarina sai varsinaisen loppukohtauksen – mitä ei missään nimessä pidä paljastaa!

”Sannan kolme vuodenaikaa” on aika häpeilemättä kirjoittajan pohdiskelua omasta paikastaan, joskin siinä ei mielestäni päästä mihinkään lopputulokseen. Uskon siinä olevan myös jotain universaalia, mikä koskee kaikkia ihmisiä. Tässä ollaan vailla kiintopistettä ja yritetään pyristellä kohtaloa vastaan.

***

Ihmisen luonto ja muita kertomuksia ilmestyi Enostonelta kesäkuussa 2024. Kirja on saatavilla hyvin varustetuista kirjakaupoista, sekä suoraan kustantajan sivuilta.